tiistai 13. elokuuta 2019

Kotkan Ruusu KV 10.8.

Perinteikäs Kotkan Ruusu järjestettiin tänä vuonna jo 26. kerran, ja 6. kerran putkeen Katariinan Meripuistossa. Paikka on kuvankaunis ja tilaa on vaikka mihin, mutta haasteensakin sillä on. Alue on hanhiparvien oleskelunurmea, joten kaikkialla on koiria kiinnostavaa linnunkakkaa. Nurmi oli pidetty kiitettävän lyhyenä ja kehät suunniteltu maaston muotoja mukaillen, mutta siitä huolimatta nurmikenttä on nurmikenttä ja kehissä oli pientä epätasaisuutta. Kuten asiaan kuuluukin, kun puistossa ollaan. Päivä oli aurinkoinen ja harvinaista kyllä lähes tuuleton, joten lämpöä piisasi lauantaille. Sunnuntaina saikin näyttelyväki sadetta niskaansa. Tämäkin on perinne, Ruusun toisena päivänä "kuuluu" sataa vettä!

Ruuti pääsi kehään ihan pariinkin otteeseen, sillä aiemmin kesällä sain pyynnön lainata koiraa Junior Handler -kisaan ja Ruuti on siihen varmin tapaus. Itselläni oli töissä päivystys, joten toimin kuskina ja Ruutille löytyi osaavia käsiä myös rotukehään.

10.8. Kotkan Ruusu KV, tuomarina Kimmo Mustonen (Suomi)
Ruuti AVO ERI AVK PN3 SA
"Tyypiltään ja mittasuhteiltaan oikea narttu. Hyvä purenta. Hyvä pää ja ilme. Hyvät silmät ja korvat. Erittäin hyvä ylälinja. Riittävä rintakehän pituus ja eturinta. Hieman korkea häntä. Riittävä askelpituus, hieman löysä edestä. Miellyttävä esiintyminen."


Ruuti ja taitava Emma Tammi

Junior Handler -kisassa Ruutin vei kehään Aava Koponen, joka sijoittui tiukassa kisassa toiseksi!


Aava ja Ruuti, taitavat tytöt!

Tunnelma oli mukava ja järjestelyt näyttelyssä taas huippuluokkaa, kuten the ROK:ilta uskaltaa jo odottaa. Erityisesti JH-kehän luona iloinen ilmapiiri tarttui, junnujen avoimuus ja auttavaisuus toisiaan kohtaan on kaunista katseltavaa. Meille on kasvamassa valtavan taitava, empaattinen ja fiksu uusien harrastajien ja kasvattajien joukko.