maanantai 27. toukokuuta 2019

HSMK:n ryhmänäyttely Tuomarinkylä 25.5.2019

Kuva: PSPhoto / Tiina Prest


Lauantaiaamuna varhain (ja sää ei ollut mitä parhain...) pakattiin kolmesta taloudesta neljä koiraa samaan autoon ja ajeltiin meille kevään ensimmäiseen ulkonäyttelyyn Tuomarinkylään. Paikka on tuttu ja meille maalaisille helppo saapua. Osasimme odottaa nurmikenttää ja mahdollista sadetta, joten mukana oli sekä iloisen pinkki näyttelyteltta että häkkejä ja jakkaroita niin paljon kun autoon mahtui. Eli ei kovin paljoa. Koirista meillä oli mukana meidän Centtimetrin Ehtivä Elma "Ruuti", Erikan Hakiavan Elegia "Elsa" ja Kaisan Salamantelin Elovena Express "Venni" sekä S. Nahkatakkinen Tyttö "Nami".

Paikan päällä oli kaikenlaista pöhinää, nurmi oli hieman pitkä ja tuomari aikataulusta jäljessä. Onneksi kun kaukaa lähtee ei viitsi hötkyillä. Kahviossa oli mielettömän hyvät tarjoilut ja tuttuja riittävästi että aika kului kyllä. Vaikka välillä paleli niin maan pirusti, voihan Suomen kesä.

Nurmiolosuhteet ovat hieman haastavat, mutta kiitos ison kehän oli 
mahdollisuus saada hyvää liikettä niin että arvioitavaa kyllä löytyi.
Videolla kipittää C. Ehtivä Elma ja Tassulähteen Ursus.


Lisäpointsit kahviolle vegaanisesta
tarjoilusta! 


Tuomari, sveitsiläinen Gaby Syz, oli erittäin tarkka mm. hampaista ja kävi myös kulmauksia ja muuta rakennetta läpi pöydällä oikein käsikopelolla. Koiria liikutettiin reilusti, ja tuomarin terveiset koirien hyvästä lämmittelystä ennen kehään tuloa käytiin kertomassa kaikille ennen kehää. Voisi sanoa että tuomari oli ns. liiketuomari, mekin mennä tikattiin hyvän kokoista kehää ainakin kaksi kierrosta, jollei enemmänkin.

Ruutin arvostelussa (jonka toimisto ystävällisesti käänsi) lukee suomeksi seuraavaa:
"Feminiininen yleisilme. Erinomainen väri ja merkit. Tiheä, kiiltävä turkki. Feminiininen, kaikin puolin korrekti pää. Hyvät linjaukset. Korrekti alalinja. Etu- ja takaliikkeet korrektit. Hyvät liikkeet. Ystävällinen, suvereeni käytös."

PU1 ja PN1
VSP Tassulähteen Ursus ja ROP Centtimetrin Ehtivä Elma


Ruutin saldoksi reissusta tulikin AVO ERI1 PN1 SA ROP SERT eli suvereenisti komein saalis tähän mennessä. Itse olin äärettömän tyytyväinen paitsi tietenkin tuloksiin, myös Ruutin käytökseen ja esiintymisintoon. Vielä loppukehissäkin se jaksoi innostua ja komealla draiville esittää itseään, eikä lainkaan harmittanut karsiutua kärkiryhmästä. Hyville on helppo hävitä, kun tietää että oma koira on näyttänyt kyllä parhaat puolensa.

Muulla seurueella oli myös huikeaa saldoa, Vennin ollessa VET ROP BISVET-3 ja Elsa 12 v liiti itsensä sijalle VET ROP BISVET-1!




Päivän kokonaissaldo kolmelta koiralta.

Näyttelyn parhaan normaalikokoisen lyhytkarvaisen kiertopalkintona
on Tyttöjen Malja johon saadaan kaiverruttaa nyt myös Ruuti. 


Ruuti ja Elsa PN-kisassa ja...

...Fiilis oli mahtava ja onnittelut vilpittömät.
Myös koirien kesken. :)


"Tästä ei tuu taas yhtään mitään!"
Lajin vakavuus on käsinkosketeltavaa.


Kiitos ihanalle talkoolaiselle joka ehti kesken oikeiden hommien leikkiä
kuvaajaa, saimme kuin saimmekin päivän menestyjistä potretin.


Skål ystäville, koirille ja sille
että vihdoin saatiin RUOKAA! :)