maanantai 16. maaliskuuta 2020

LAU:n agilitykisat 16.2.2020

Ruutin ura virallisissa agikisoissa starttasi Lappeenrannan Agility Urheilijat ry:n helmihyppelyissä. Päätimme juosta kaksi kolmesta tarjolla olevasta radasta, ja päätös oli molempien jaksamisen kannalta oikea. Ruuti oli mahtavan reippaalla tuulella ja selkeästi hyvin innoissaan uudesta hallista. Ja pakko kehaista, LAU:n puolilämmin keinonurmihalli sisävessoineen ja kahvioineen on kyllä melkoista luksusta1 Järjestelyt olivat todella sujuvat kuten lappeenrantalaisilta uskaltaa jo odottaa, ja tunnelma jännittyneen iloinen. Tuomarina toimi meille uusi tuttavuus Marko Mäkelä, jonka radat olivat sopivan haastavia ja tuomarin linjaus ykkösiin sopivan salliva. Ihan jokaisesta pyörähdyksestä ja sähellyksestä ei käsi noussut, ja monenlaiset tavat ohjata esim. kepeillä tuottivat tulosta.

Ensimmäisenä juostiin hyppyrata jolta saimme HYLlyn Ruutin irrottua odotettua innokkaammin ja väärään putkeen. Toisena juostavalta agiradalta saimme LUVA:n tuloksella -4,38 ja sijoituimme toiseksi! Itseltäni meinasi toisen radan loppusuoralla loppua kunto ja usko, mutta onneksi Ruutilla riitti molempia, ja se painatti käskyttämällä suoran itsenäisesti loppuun.

Meillä on siis nollatili auki heti ensimmäisistä kisoista, joten joutunen päivittämään vuoden 2020 tavoitteita vähän ylemmäs. :)


Voittoisat pikkuminit